Hyväksyminen pähkinänkuoressa
Hyväksyminen on monimutkainen irtikasvamisen kasvuprosessi. Hyväksyminen edellyttää täydellistä luopumista arvostelusta, määritelmistä hyvä ja paha, oikea ja väärä. Hyväksyminen on tilan antamista itselle ja muille. Se on myös ajan ja paikan määritelmästä luopumista, luopumista opetetusta ajattelumallista - täydellistä ajattelun vapautta. Hyväksymiseen ei liity kritiikin, anteeksiannon tai todistelun tarvetta, jonka seurauksena useinkin, valitettavasti, jää sanattomaksi.
En kuitenkaan tarkoita, että pitäisi olla täysin samaa mieltä tai aivan hampaaton asioiden ja erilaisten ilmiöiden edessä. Oma kanta voi ja saakin olla. Erona vain on, että hyväksymisen tilassa en koe tarvetta oikoa käsityksiä tai tyrkyttää valmiita vastauksia. Niitä vain ei ole. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, sillä kaikki ovat osa totuutta ja siten totuuksia itsessään.
Totuus ei ole itseisarvo. Se on elävä ja hengittävä. Kaikki mitä näen ja koen, on totta. Kaikki mitä aistin, on totta. Hyväksyminen antaa mahdollisuuden katsella näitä totuuksia joko läheltä tai kaukaa ja perspektiivistä riippuen ne ovat aina erilaisia näyttäytyen mitä moninaisimmissa muodoissa. Tästä syystä ei ole hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää, aikaa tai paikkaa. Kaikki on - halusin tai en - kaikki kuitenkin on.
Hyväksymiseen liittyy myös oman itsen löytäminen, ymmärtäminen ja suvaitseminen. Olen juuri sellainen kuin olen: minä. Hyväksyminen on mielenrauhan saavuttamista ja siinä pysymistä ilman pinnistelyä, luopumista, sietämistä tai taistelua.
Anteeksi antamisen ja hyväksymisen välinen ero
Kun minulla on tarve antaa jollekulle anteeksi, en ole hyväksynyt asioita sellaisina kuin ne ovat. Minulla on silloin sisäinen tunne- ja arvomaailmakartta, johon asiaa peilaan. Anteeksiantoon liittyy uskomuksia ja arvoja, jotka useimmiten eivät ole edes omiani. Tunne siitä, että minua on loukattu ja kohdeltu väärin, perustuvat ihmismieleen istutettuun oikeaan ja väärään. Jos pystyn hyväksymään kaiken olemassa olevan sellaisena kuin se näyttäytyy, minulle on rakentunut ymmärrystä. Ja kun minulla on ymmärrystä, minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa.
Aika ja sen määritelmä
Ihminen on keksinyt ajan määritelmän, joka juontaa juurensa syntymän ja kuoleman välisestä hetkestä. Ihmiskehon muutos on jatkuva kasvuprosessi, jolla on silmin havaittava alku ja loppu - tästä ajan määritelmä. Mittaamme aikaa sukupolvina, vaikkakin puemme sen sekunneiksi, päiviksi ja vuosiksi. Meissä virtaa yksilöllinen energia, joka on mahdollista jakaa ja liittää yhteen toisien energioiden kanssa. Tämä energiavirtaus mahdollistaa uudet sukupolvet ja yhteenliittymät. Energiat ovat kuin magneetteja, jotka kutsuvat luokseen vain tiettyjä energioita - aivan kuin ne soittaisivat vain yhtä sävelmää. Aika on moniulotteinen elementti, organismi itsessään, joka on vain mielen luoma illuusio. Kaikki on tässä.
Aikalehdet antavat meille vain aikalisän, jonka koemme vanhenemisena. Ihmisenä oleminen tarkoittaa kuoleman, yksin jäämisen, hylätyksi, kadotetuksi ja unohdetuksi tulemisen pelkäämistä. Aika ei kulje eteen tai taakse - ei ole mennyttä tai tulevaa, on vain tämä hetki. Jos kuvitellaan, että aika olisi horisontaalinen, olisi tämä hetki tietty piste, joka laajenee vain vertikaalisesti ja aikalehti määrämätön tila - pompimme korkeuksiin vain paikoillamme tietyssä määräämättömässä tilassa ja kuitenkin samassa pisteessä. Ehkä tästä efektistä johtuen puhutaan taivaista, korkeuksiin pääsemisestä, valaistumisesta, tasoista, karmasta, jälleensyntymästä jne. Vain ihmisellä on käsitys alusta ja lopusta - kaikki on kuitenkin nyt.
Sattuma
Kun katson suoraan ja riittävän kaukaa, ymmärrän, ettei sattumaa ole. On vain syy ja seuraus. Tajuan, että aika on vain määritelmä, jonka me ihmisinä olemme antaneet ja sen mittapuuna on fyysinen syntymä ja kuolema suhteessa ikuiseen elämään. Energiat vetävät puoleensa. Näistä energiapyörteistä syntyviä solitonisia ilmiöitä me kutsumme sitten sattumiksi. Noh, miten vain, sattumaa ei kuitenkaan ole. Minun on mahdollista havainnoida vain ilmiöitä, jotka ovat mahdollisia ymmärrykselleni ja mahtuvat tietoisuuteeni. Tietoisuuteni kasvaessa olen huomannut, ettei sattumaa ole - se voidaan kyllä tarvittaessa järjestää.
Tyhjä ja sen tehtävä
Minulle on opetettu, että asioilla ja ilmiöillä on aina kaksi puolta. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei kaikilla asioilla ja ilmiöillä aina ole vastapuolta. Vastapuolella tarkoitan, että jonkin olemassaolo edellyttää vastavoimaa tai -puolta, jotta ilmiö olisi mahdollinen. Nyt olen herännyt tietoisuuteen, jossa minulle tyhjä on enemmän kuin mikään muu ja kuitenkin vähemmän kuin kaikki yhteensä. Tyhjän tarkoitus on vain toteuttaa itseään. Tyhjä täyttää kaiken tilan, jossa ei ole mitään. Tyhjän taas täyttää mikä tahansa ajatus, tila, väri, valo, energia tms. Tyhjän vastakohta on mikä vaan. Tyhjä ei ole mitään. Me päädymme tyhjään - palataksemme sieltä takaisin. Tyhjässä tilassa on solitonisten ilmiöiden mahdollista voimistua ja kehittyä ja siten synnyttää jotain uutta - tai jotain vanhaa.
Olemassaolo - ei olemassaolo
Olemassaolon tarkoitus on toteuttaa elämää itseään ja olemassaolo edellyttää ei-olemassaoloa. Ei-olemassaolo on olemassaolon kivijalka, jolle elämän energia itsessään sen kaikissa olomuodoissa pohjaa. Ei-olemassaolo on ainoa joka on pysyvä - se ei ole mitään eikä se toteuta mitään, edes itseään. Se on ainoa, joka ei tarvitse kivijalkaa, joka ei pohjaa mihinkään eikä edellytä mitään. Kaikkinaiset elämän muodot pyrkivät toteuttamaan sekä tuottamaan elämää ja liikettä olemassaolon puolesta. Kaikki mitä on, tapahtuu olemassaolon puolesta ja tähtää elämän ylläpitämiseen. Kuitenkin loppuviimeksi ei-olemassaoloon päätyy kaikki.
Kun tietoinen tulee itsestään tietoiseksi, se tullee tarpeettomaksi ja katoaa. Mutta katoaako se tyhjään tullakseen sieltä joskus takaisin vai päätyykö se ei-olemassaoloon oman tarpeettomuutensa vuoksi, onkin hyvä kysymys.
Äärettömyys sellaisena kuin sen koen
On aika hyvä kysymys sekin, että onko ääretön ja äärettömyys sama asia ja että ovatko ne rajallisia, rajattomia, suljettuja vaiko avoimia. Vähän samanlainen kysymys, kuin että onko riittävästi ja tarpeeksi synonyymeja toisilleen, ja onko jompikumpi niistä enemmän? (Itse päädyin tulokseen, että tarpeeksi on enemmän kuin riittävästi.)
Ajattelen, että mikä vain on mahdollista, jos rajan asettaa johonkin. Asioita voi lähestyä sisältä ja ulkoa päin, joko erikseen tai yhtäaikaisesti. Yhtäaikainen lähestymistapa tuottaa hologrammiefektin: esim. suuruuden ja pienuuden samanaikainen kokeminen tuottaa äärettömyyden tunteen, jonka myötä kaiken kokeminen yhtenä on mahdollista tuntea fyysisellä tasolla.
Ääretön on rajaton ja suljettu tila, joka aukeaa äärettömyyteen. Äärettömyys on jatkuvasti elävä ja muotoaan muuttava tila, joka voi olla pallon, reikäjuuston, viivan tai ihan minkä tahansa muotoinen ja kokoinen, jolla ei ole omaa massaa - ainoastaan tila. Sillä ei ole varsinaista alkua eikä loppua ja se voi venyä rajattomasti joka suuntaan. Sillä on myös vetäytymisen ominaisuus, jolloin äärettömyyden rajallisuus ilmenee hetkellisesti. Äärettömyyden rajapinta kulkee ei-olemassaolon rajapinnalla. Äärettömyys on tyhjyyttä täynnä.
Elämän tarkoitus
Elämän tarkoitus on tuottaa tietoisuutta ilman erityisempää päämäärää. Se mahdollistaa kaikki olomuodot ja ilmiöt. Elämä itsessään tuottaa liikettä, jolla on tarkoitus tuottaa elämää itsessään niin, että kaikki mahdolliset variaatiot ja kombinaatiot tulee käydyksi läpi uudestaan ja yhä uudestaan. Sillä ei ole määrää tai tavoitetta, täyttymystä tai täyttymistä, kaavaa tai skenaariota - ei mitään odotuksia tai uskomuksia. Ei mitään.
Ymmärryksen rajat - niiden vetäminen ja toteaminen
Kun törmään arvosteluun, rakentavaankin kritiikkiin, sanomiseen ylipäätään - olen saavuttanut ymmärryksen rajat. Jos mieleni pysyy tyynenä, nämä kohtaamani rajat eivät ole omiani tai itse vetämiäni. Rajoilla on tarkoitus luoda turvallisuutta, tuttuutta - jokainen meistä määrittää rajansa johonkin. Jos olen ylittänyt toisen rajat, kohtaan arvostelua, vihaakin. Viha ei kuitenkaan ole, vaikka siltä tuntuukin, henkilökohtaisesti tarkoitettu minulle. Vihan tunne syntyy, kun ymmärrykseni rajat ovat kauempana tai ehkä kokonaan näkymättömissä ja toinen osapuoli ei kykene hahmottamaan tai tavoittamaan niitä. Viha on turhautuneisuutta, epäonnistumisen pelkoa, tietämättömyyttä.
Siirrän ymmärrykseni rajoja kauemmaksi aina kun voin. Tavoittelen ymmärrykseni rajoja, ihmettelen mahdottomia - ja huomaan, että kaikki on mahdollista, jos vain rajan määrittää johonkin. Ylitän rajani rohkeasti - en menetä mitään. Kokemus avartaa aloja ja antaa näkemykselleni pontta.
Tietoiseksi tuleminen edellyttää rajojen rikkomista ja uusien rajojen tavoittelemista. Katso, mihin olet oman ymmärryksesi rajat määrittänyt, vai onko peräti ne määritelty jonkun muun toimesta puolestasi? Ja jos näin on, kenen rajoilla liikut? Miksi?
Olen pitänyt pitkään "radiohiljaisuutta" tässä blogissa. En vain ole keksinyt sanottavaa, osannut pukea sanoiksi näitä ajatuksia, näkemyksiä ja kokemuksia...
Hyvää alkavaa Uutta Vuotta kaikille!
Pähkäilemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti