Maija-mummille!
Ajan kulkua ei voi muuttaa – moni on ollut ennen meitä ja moni tulee meidän jälkeen.
Minulla on ollut onnea, kun juuri Sinä olet ollut minun mummini – olet opettanut minulle paljon asioita, joita en ehkä olisi koko elämäni aikana tullut huomaamaan ja joihin asioihin olisin kompastellut ilman ohjeitasi koko elämäni.
Me olemme kulkeneet käsi kädessä – vanha ja varsa. Mutta eikö tyttärien niin ole tarkoituskin? Hyvän elämän mittarina ei ole elettyjen vuosien määrä, vaan laatu.
Olen oppinut Sinulta myös sen, että elämä on paitsi rakastamista, myös luopumista.
On oikeastaan ihan käsittämätöntä miten luopumalla kaikesta saa kaiken tuplana takaisin. Sitä yhtälöä olen miettinyt usein. Kuitenkin kaikella on aikansa ja paikkansa – onneksi.
Uskon, että se rakkaus, joka meissä asuu, on ikuista myös tämän maallisen vaelluksen jälkeen. Lämmin, turvallinen rakkaus, yhteenkuuluvaisuuden tunne, kietoo meidät hädän ja kaaoksen keskellä yhteen; tuo näkymätön rakkauden side ympäröi meitä aina ja kaikkialla.
Se on ikuista ja siinä on kaikki voima mitä tarvitsemme.
Sitä jotenkin kuvittelee naiivisti, että omat lapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat kuolemattomia. Kaikkea pitää niin itsestään selvänä, että ei huomaa kuinka aika tekee oman tehtävänsä. Tämä nyt elettävä elämä on vain portti johonkin suurempaan ja parempaan: Meitä koetellaan, jotta tulisimme vahvoiksi, jotta jaksaisimme uskoa ja luoda jotain uutta ja parempaa. Vaikka aika jättää meistä, muistomme ja hyvät tekomme eivät koskaan unohdu – ne siirtyvät sukupolvelta toiselle vahvistaen yhteenkuuluvutta ja kertoen kunkin omaa tarinaa elämästä.
Minä uskon, että kuolema on vasta elämän alku ja että sateenkaaren päässä me kaikki vielä näemme toisemme ja voimme iloita ja olla onnellisia,
me kaikki,
yhdessä
– ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti