Mitä tarkoittaa mielen hiljaisuus? Onko siitä hyötyä ja kuka siitä viimekädessä hyötyy eniten? Miksi?
Näitä asioita olen nyt pohtinut hartaasti. Yksin ja yhdessä. Rauhoitan ympäristön. Himmennän verhot ja sytytän kynttilän.
Käyn sängylle pitkäkseni peiton alle. Suoristan jalkani ja asettelen käteni suoriksi ihan lähelle kroppaani. Suljen silmäni.
Makaan aivan hiljaa paikallani, kunnes suloinen rauha täyttää mieleni ja ruumini. Ajattelen ensin pois kaiken kivun ja tuskan. Annan lämmön vallata ruumiini ja sieluni.
Makaan hiljaisuudessa nauttien tyhjyydestä, joka täyttää kaiken. Minut ja ympäristöni. Mielessäni ei liiku ajatustakaan. Katselen mieleeni tulevien kuvia: valoja ja välähdyksiä esineistä, minulle vieraista ihmisistä ja kulttuureista. Kuvien mukana ruumiiseeni kantautuu uusia värähtelyjä, tunnen ne.
Kuuntelen ruumistani. Kädet alkavat painaa tuhottomasti. Ne tuntuvat porautuvan maahan asti. Ja sitten äkkiä kädet tuntuvat liimautuneilta ruumiiseeni, aivan kuin ne olisivat siihen naulattuina. En pysty enkä halua liikuttaa yhtään jäsentä, niin syvä tuo tunne on. Olen kuin transsissa. Ja sitten saapuu suuri rauha, lämpö, joka täyttää ruumiini ja valaisee sieluni.
Rauha ja lämpö täyttää minut. Tässä tilassa tahtoisin olla ikuisesti.
"Jos kuolema on kuin matka, ei sitä tarvitse pelätä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti