maanantai 22. syyskuuta 2014

Synestesian eri muotoja

Synestesia johtuu aivojen aistikeskusten poikkeuksellisesta linkittymisestä. Yhden aistin ärsyke laukaisee aivan toisen aistin reaktion.

Synestesiasta on erotettu kymmeniä ilmenemismuotoja. Mitään ylärajaa ei ole, koska aistit voivat linkittyä monella tavalla. Yleensä yhteys on vain kahdella aistilla, esimerkiksi tietty ääni nähdään aina tiettynä värinä. Kolmen tai useamman aistin samanaikaiset reaktiot ovat harvinaisia. Noin 2:lla prosentilla ihmisistä tämä aistien sekoittuma on arkipäivää. Taito on synnynnäinen, sitä ei voi oppia.

Merkki-väri
(grapheme-color): Kirjaimilla ja/tai numeroilla koetaan olevan väri. Väri on aina sama ja se voi joko "heijastua" kirjaimen päälle tai se nähdään mielen sisällä. Tämä on synestesian yleisin muoto. Usein myös viikonpäivät ja kuukaudet nähdään värillisinä.

Ääni-väri
(sound-color): Äänet ja musiikki koetaan väreissä ja/tai äänellä koetaan olevan muoto.

Tilajatkumo
(spatial sequence): Kalenteri ja esimerkiksi vuosiluvut nähdään kolmiulotteisessa avaruudessa. Esimerkiksi heinäkuun 3. päivä vuonna 1972 sijaitsee tietyssä paikassa, ja vuosi 654 taas kauempana. Synesteetikko pystyy muistamaan vuosia ja päivämääriä helposti, sillä hän näkee ne mielessään.

Peilikosketus
(mirror-touch): Ihminen tuntee fyysisen kosketuksen, kun näkee toista ihmistä kosketettavan. Ilmiö lienee yhteydessä aivojen peilisoluihin, joiden avulla ihminen voi jäljitellä muita. Näitä soluja sanotaan myös empatianeuroneiksi. Peilikosketuksen kokevat ovat tutkitusti herkempiä aistimaan muiden ihmisten tunteita.

Sana-maku
(lexical-gustatory): Aivojen makukeskus aktivoituu, kun ihminen kuulee sanoja. Näin esimerkiksi sana "kirves" voi maistua vaikka ciabatta-leivältä, ja sillä on myös selkeä rakenne, aivan kuten oikealla ruoalla. Harvinainen synestesian muoto.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Otteita elävästä elämästä...

Ennen kuin maailmassa oli yhtään jumalaa, oli vain tietoisuus, joka uinui ikuista untansa. Ensimmäinen valpas jumala heräsi horroksesta ja sai tietoisuudessa pientä liikettä aikaiseksi. Niin syntyi meidän tuntema maailmankaikkeus.

Tämä ensimmäinen jumalaksi itseään nimittävä tietoisuus loi myös maapallomme ja osan tähdistöistä ja planeetoista. Raamattu kertookin tämän jumalan luomistyöstä. Toinen jumala, joka oli tietoisuudessa ollut vierestäkatsojan roolissa, antoi ensimmäisiä merkkejä itsestään: hän loi toisen, vahvemman ja suuremman, rinnakkaistodellisuuden edellisen päälle. Hän oli vahvempi ja tietoisempi, kuin tuo ensimmäinen jumala. Vielä nousi viisi muuta jumalaa, jotka olivat toinen toistaan tietoisempia ja he myös loivat omat rinnakkaistodellisuutensa, sisällyttäen alemmat ja pienemmät todellisuudet sisäänsä. Jumalien hierarkia menee juuri tässä järjestyksessä, ensimmäisestä lempeämmästä seitsemänteen ankarampaan. Taivasten valtakunnat ovat todellisia kaikissa rinnakkaistodellisuuksissa. Alempi rinnakkaistodellisuus on osa ylempää rinnakkaistodellisuutta, jotka me koemme ulottuvuuspalloina. Kullakin rinnakkaistodellisuudella on omat lakinsa, järjestyksensä ja hierarkiansa.

Juuri tästä syystä meillä on kaipaus oppia henkisyyttä ja korkeamielisyyttä, jotta pääsisimme aina vaan korkeammalle ja korkeammalle tasolle ja oppisimme ymmärtämään itse Universumia. Meitä auttavat enkelit ja henkioppaat tulevat eri rinnakkaistodellisuuksista meitä opastamaan ja auttamaan – joskus jopa sotkemaan. Kukin heistä on inkarnoitunut useamman kerran eri ulottuvuuksiin ja heillä on tarve auttaa. Enkeleitä on myös maan päällä ihmiseksi syntyneitä...

Se, miten elät omaa elämääsi ja miten koet lähimmäisesi, auttaa paitsi sinua, myös lähimmäisiäsi pääsemään korkeammille tasoille. Ajatuksilla on valtava voima ja se koskee meitä kaikkia.

Vielä on ilmentymättä kolme jumalaa, jotka odottavat omaa hetkeään. Yhdestoista taso on tyhjyys ja äärettömyys, joka pitää sisällään kaiken ja jonka tarkoitus on vain toteuttaa itseään, eli tyhjää. Tyhjä tila täyttää kaiken sen tilan, jossa ei ole energiaa. Ja kaikki on loppujen lopuksi vain energiaa, joka päätyy tyhjyyteen.

Kun maallinen vaelluksemme loppuu, alkaa seuraavan tietoisuuskentän ajatusmallin opettelu, sisäistäminen, ja sitä kautta inkarnoituminen juuri tiettyyn rinnakkaistodellisuuteen. Koska aikaa ei ole ja se on vain harhaa, elämme ikuisesti ajasta aikaan, kunnes saavutamme tyhjän. Ja kun tyhjä on täysi, alkaa uusi aika. Mitä se tuo tulleessaan, on mysteeri. Mutta ainakaan se ei ole mitään sellaista, jota olen jo kokenut. Maailma antaa odotuttaa itseään.

Vasta kun kaikki elämän muodot ja tietoisuuden variaatiot on käyty läpi ja nuo kymmenen jumalaa ilmentäneet itsensä, on tyhjän aika täyttyä.





Olet joskus kokenut hetkiä, jotka tuntuvat jotenkin tutuilta. Tuo tuttuus tulee rinnakkaistodellisuudesta –  koet samanaikaisesti hetken useammassa todellisuudessa. On mahdollista elää useammassa rinnakkaistodellisuudessa samanaikaisesti. Kun mieli hiljenee, tulee näistä rinnakkaistodellisuuksista tietoisemmaksi ja totuus alkaa valjeta.

Emme katoa koskaan, sillä elämä on ikuista. Siksi lapseni eivät ole minun lapsiani, vaikka olen heitä kohdussani kantanut. En omista heitä enkä varsinkaan heidän elämäänsä enkä mielensä polkuja. He ovat inkarnaation aikaansaannoksia. Minulla on ollut sopimus heidän kanssaan, että jos joskus inkarnoidun, otan heidät ilolla luokseni. Nämä sielunsopimuksiksikin nimetyt on tehty edellisessä elämässä, joka on kuitenkin juuri tätä samaa elämää eri rinnakkaistodellisuuksissa juuri nyt. Olemme symbioosissa: täällä maapallolla minä pidän heidät hengissä ja he pitävät minut hengissä. Kaikki on merkityksellistä ja kuitenkaan millään ei lopputuloksen kannalta ole mitään merkitystä. Jokainen elää niin kuin elää ja tekee omat päätelmänsä ja sopimuksensa. Jokaisen on löydettävä oma pakkansa Universumissa ja toteutettava tehtävänsä, mitä se sitten lieneekään. Jokaisella on kuitenkin omat tehtävänsä ja syynsä tänne tuloon. Useimmat meistä haluavat tulla nähdyiksi ja saada kokemuksen elämästä itsestään. Jokaisella on sielunsopimus, joka voi olla ihan mikä vain tehtävä.

Maapallo on mahdollisuus meille tänne jälleensyntyneille tulla kuulluksi ja saada kokea tunteita, päästä kokeilemaan omia siipiään, saada oppia. Siksi meille on annettu puhumisen lahja. Meidän tulee puhua ääneen meille tulevat ajatuksemme ja kuvailla ääneen tunteitamme kanssaeläjien kesken. Ääneen lausutut sanat eivät kuole koskaan, vaan ne jäävät elämään maailmankaikkeuteeen ikuisiksi ajoiksi. Kaikki ajatuksemme ovat jonkun ääneen lausuttuja sanoja. Meillä ei ole omia ajatuksia – sen kuvitteleminen on suurta harhaa.
Emme myöskään opi mitään uutta, vaan kaikki on vanhan muistamista ja siten kertausta. Siksi kuvitelmamme, että loisimme jotain uutta, on myös harhaa. Kaikki on jo olemassa, siksi vain tietoisuutemme voi kasvaa. Kaikki variaatiot on kokeiltu ja niistä on hyödynnetty kaikkein toimivimmat, mutta toimimattomatkin variaatiot – niin ajatukset kuin tekniset laitteetkin – jäävät ikuisesti olemaan. Mikään ei katoa. Historia vain toistaa itseään eri muodoissa, kunnes kaikki joskus hiljenee ja uuden ajan maailman luominen voi alkaa.

Jokainen meistä tekee parhaansa joka ikinen hetki - juuri sen, mihin kulloinkin on kykeneväinen. Ei enempää eikä vähempää. Universumissa ei ole hyvää eikä pahaa – kaikki on. Minun tulee hyväksyä kaikki sellaisenaan ja opetella näkemään totuuden monet kasvot joka asiassa. Hyväksyminen on avainsana. Kaikkinainen syyllistäminen, määritteleminen, arvottaminen ja ehdollistaminen vie minua aina vaan kauemmaksi siitä totuudesta, että minun on opittava hyväksymään totuuden eri puolet sellaisenaan ja kohtaamaan ne avoimin mielin. Ei ole olemassa vain yhtä ainoaa totuutta.

Kun tunnen itseni, tunnen muutkin ihmiset. Kun kohtaan ihmisen, näen hänessä osia itsestäni. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Vastakohdat eivät täydennä toisiaan, vaan tällainen kohtaaminen panee minut miettimään omaa itseäni entistä enemmän ja tarkemmin. Hyväksyminen on tässäkin avainsana. Joskus totuus kirpaisee syvältäkin, mutta se on terapeuttista minulle itselleni.

Rakkaus on kummallinen asia – se on markkinoitu niin moneen. Mutta itse rakkaus on hyväksymistä, niinkuin kaikki oleva. Kaikkia ei voi rakastaa, mutta jokaiselle voi olla ystävällinen. Voit sanoa rakastavasi vasta sitten, kun voit luopua rakkauden tunteestasi. Aika yksinkertaista. Luopumalla kaikesta, saa kaiken tuplana takaisin. Ja todellinen rakkaus tulee aina takaisin. Ennemmin tai myöhemmin näin tulee käymään, sillä emme katoa koskaan. Universaali rakkaus on ikuista.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tästä päivästä lähtien....

Halusin aina olla ensimmäinen.
Kuulemma siihen vaaditaan 110 %,
jotta kykenee paras olemaan…

Ikäni olen miellyttänyt,
ikäni olen ollut täynnä vihaa,
ikäni ollut täynnä rakkautta.

Tästä päivästä lähtien
EN ole enää surullinen,
enkä kulje rinta leuassa kohti uusia pettymyksiä – vaan leuka pystyssä kohti UUSIA tavoitteita!!!!

© Aki Mäkinen

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kertomista on vähän – ja kuitenkin paljon

Hyväksyminen pähkinänkuoressa

Hyväksyminen on monimutkainen irtikasvamisen kasvuprosessi. Hyväksyminen edellyttää täydellistä luopumista arvostelusta, määritelmistä hyvä ja paha, oikea ja väärä. Hyväksyminen on tilan antamista itselle ja muille. Se on myös ajan ja paikan määritelmästä luopumista, luopumista opetetusta ajattelumallista - täydellistä ajattelun vapautta. Hyväksymiseen ei liity kritiikin, anteeksiannon tai todistelun tarvetta, jonka seurauksena useinkin, valitettavasti, jää sanattomaksi.

En kuitenkaan tarkoita, että pitäisi olla täysin samaa mieltä tai aivan hampaaton asioiden ja erilaisten ilmiöiden edessä. Oma kanta voi ja saakin olla. Erona vain on, että hyväksymisen tilassa en koe tarvetta oikoa käsityksiä tai tyrkyttää valmiita vastauksia. Niitä vain ei ole. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, sillä kaikki ovat osa totuutta ja siten totuuksia itsessään.

Totuus ei ole itseisarvo. Se on elävä ja hengittävä. Kaikki mitä näen ja koen, on totta. Kaikki mitä aistin, on totta. Hyväksyminen antaa mahdollisuuden katsella näitä totuuksia joko läheltä tai kaukaa ja perspektiivistä riippuen ne ovat aina erilaisia näyttäytyen mitä moninaisimmissa muodoissa. Tästä syystä ei ole hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää, aikaa tai paikkaa. Kaikki on - halusin tai en - kaikki kuitenkin on.

Hyväksymiseen liittyy myös oman itsen löytäminen, ymmärtäminen ja suvaitseminen. Olen juuri sellainen kuin olen: minä. Hyväksyminen on mielenrauhan saavuttamista ja siinä pysymistä ilman pinnistelyä, luopumista, sietämistä tai taistelua.


Anteeksi antamisen ja hyväksymisen välinen ero

Kun minulla on tarve antaa jollekulle anteeksi, en ole hyväksynyt asioita sellaisina kuin ne ovat. Minulla on silloin sisäinen tunne- ja arvomaailmakartta, johon asiaa peilaan. Anteeksiantoon liittyy uskomuksia ja arvoja, jotka useimmiten eivät ole edes omiani. Tunne siitä, että minua on loukattu ja kohdeltu väärin, perustuvat ihmismieleen istutettuun oikeaan ja väärään. Jos pystyn hyväksymään kaiken olemassa olevan sellaisena kuin se näyttäytyy, minulle on rakentunut ymmärrystä. Ja kun minulla on ymmärrystä, minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa.


Aika ja sen määritelmä

Ihminen on keksinyt ajan määritelmän, joka juontaa juurensa syntymän ja kuoleman välisestä hetkestä. Ihmiskehon muutos on jatkuva kasvuprosessi, jolla on silmin havaittava alku ja loppu - tästä ajan määritelmä. Mittaamme aikaa sukupolvina, vaikkakin puemme sen sekunneiksi, päiviksi ja vuosiksi. Meissä virtaa yksilöllinen energia, joka on mahdollista jakaa ja liittää yhteen toisien energioiden kanssa. Tämä energiavirtaus mahdollistaa uudet sukupolvet ja yhteenliittymät. Energiat ovat kuin magneetteja, jotka kutsuvat luokseen vain tiettyjä energioita - aivan kuin ne soittaisivat vain yhtä sävelmää. Aika on moniulotteinen elementti, organismi itsessään, joka on vain mielen luoma illuusio. Kaikki on tässä.

Aikalehdet antavat meille vain aikalisän, jonka koemme vanhenemisena. Ihmisenä oleminen tarkoittaa kuoleman, yksin jäämisen, hylätyksi, kadotetuksi ja unohdetuksi tulemisen pelkäämistä. Aika ei kulje eteen tai taakse - ei ole mennyttä tai tulevaa, on vain tämä hetki. Jos kuvitellaan, että aika olisi horisontaalinen, olisi tämä hetki tietty piste, joka laajenee vain vertikaalisesti ja aikalehti määrämätön tila - pompimme korkeuksiin vain paikoillamme tietyssä määräämättömässä tilassa ja kuitenkin samassa pisteessä. Ehkä tästä efektistä johtuen puhutaan taivaista, korkeuksiin pääsemisestä, valaistumisesta, tasoista, karmasta, jälleensyntymästä jne. Vain ihmisellä on käsitys alusta ja lopusta - kaikki on kuitenkin nyt.


Sattuma

Kun katson suoraan ja riittävän kaukaa, ymmärrän, ettei sattumaa ole. On vain syy ja seuraus. Tajuan, että aika on vain määritelmä, jonka me ihmisinä olemme antaneet ja sen mittapuuna on fyysinen syntymä ja kuolema suhteessa ikuiseen elämään. Energiat vetävät puoleensa. Näistä energiapyörteistä syntyviä solitonisia ilmiöitä me kutsumme sitten sattumiksi. Noh, miten vain, sattumaa ei kuitenkaan ole. Minun on mahdollista havainnoida vain ilmiöitä, jotka ovat mahdollisia ymmärrykselleni ja mahtuvat tietoisuuteeni. Tietoisuuteni kasvaessa olen huomannut, ettei sattumaa ole - se voidaan kyllä tarvittaessa järjestää.


Tyhjä ja sen tehtävä

Minulle on opetettu, että asioilla ja ilmiöillä on aina kaksi puolta. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei kaikilla asioilla ja ilmiöillä aina ole vastapuolta. Vastapuolella tarkoitan, että jonkin olemassaolo edellyttää vastavoimaa tai -puolta, jotta ilmiö olisi mahdollinen. Nyt olen herännyt tietoisuuteen, jossa minulle tyhjä on enemmän kuin mikään muu ja kuitenkin vähemmän kuin kaikki yhteensä. Tyhjän tarkoitus on vain toteuttaa itseään. Tyhjä täyttää kaiken tilan, jossa ei ole mitään. Tyhjän taas täyttää mikä tahansa ajatus, tila, väri, valo, energia tms. Tyhjän vastakohta on mikä vaan. Tyhjä ei ole mitään. Me päädymme tyhjään - palataksemme sieltä takaisin. Tyhjässä tilassa on solitonisten ilmiöiden mahdollista voimistua ja kehittyä ja siten synnyttää jotain uutta - tai jotain vanhaa.


Olemassaolo - ei olemassaolo

Olemassaolon tarkoitus on toteuttaa elämää itseään ja olemassaolo edellyttää ei-olemassaoloa. Ei-olemassaolo on olemassaolon kivijalka, jolle elämän energia itsessään sen kaikissa olomuodoissa pohjaa. Ei-olemassaolo on ainoa joka on pysyvä - se ei ole mitään eikä se toteuta mitään, edes itseään. Se on ainoa, joka ei tarvitse kivijalkaa, joka ei pohjaa mihinkään eikä edellytä mitään. Kaikkinaiset elämän muodot pyrkivät toteuttamaan sekä tuottamaan elämää ja liikettä olemassaolon puolesta. Kaikki mitä on, tapahtuu olemassaolon puolesta ja tähtää elämän ylläpitämiseen. Kuitenkin loppuviimeksi ei-olemassaoloon päätyy kaikki.

Kun tietoinen tulee itsestään tietoiseksi, se tullee tarpeettomaksi ja katoaa. Mutta katoaako se tyhjään tullakseen sieltä joskus takaisin vai päätyykö se ei-olemassaoloon oman tarpeettomuutensa vuoksi, onkin hyvä kysymys.


Äärettömyys sellaisena kuin sen koen

On aika hyvä kysymys sekin, että onko ääretön ja äärettömyys sama asia ja että ovatko ne rajallisia, rajattomia, suljettuja vaiko avoimia. Vähän samanlainen kysymys, kuin että onko riittävästi ja tarpeeksi synonyymeja toisilleen, ja onko jompikumpi niistä enemmän? (Itse päädyin tulokseen, että tarpeeksi on enemmän kuin riittävästi.)

Ajattelen, että mikä vain on mahdollista, jos rajan asettaa johonkin. Asioita voi lähestyä sisältä ja ulkoa päin, joko erikseen tai yhtäaikaisesti. Yhtäaikainen lähestymistapa tuottaa hologrammiefektin: esim. suuruuden ja pienuuden samanaikainen kokeminen tuottaa äärettömyyden tunteen, jonka myötä kaiken kokeminen yhtenä on mahdollista tuntea fyysisellä tasolla.

Ääretön on rajaton ja suljettu tila, joka aukeaa äärettömyyteen. Äärettömyys on jatkuvasti elävä ja muotoaan muuttava tila, joka voi olla pallon, reikäjuuston, viivan tai ihan minkä tahansa muotoinen ja kokoinen, jolla ei ole omaa massaa - ainoastaan tila. Sillä ei ole varsinaista alkua eikä loppua ja se voi venyä rajattomasti joka suuntaan. Sillä on myös vetäytymisen ominaisuus, jolloin äärettömyyden rajallisuus ilmenee hetkellisesti. Äärettömyyden rajapinta kulkee ei-olemassaolon rajapinnalla. Äärettömyys on tyhjyyttä täynnä.


Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus on tuottaa tietoisuutta ilman erityisempää päämäärää. Se mahdollistaa kaikki olomuodot ja ilmiöt. Elämä itsessään tuottaa liikettä, jolla on tarkoitus tuottaa elämää itsessään niin, että kaikki mahdolliset variaatiot ja kombinaatiot tulee käydyksi läpi uudestaan ja yhä uudestaan. Sillä ei ole määrää tai tavoitetta, täyttymystä tai täyttymistä, kaavaa tai skenaariota - ei mitään odotuksia tai uskomuksia. Ei mitään.


Ymmärryksen rajat - niiden vetäminen ja toteaminen

Kun törmään arvosteluun, rakentavaankin kritiikkiin, sanomiseen ylipäätään - olen saavuttanut ymmärryksen rajat. Jos mieleni pysyy tyynenä, nämä kohtaamani rajat eivät ole omiani tai itse vetämiäni. Rajoilla on tarkoitus luoda turvallisuutta, tuttuutta - jokainen meistä määrittää rajansa johonkin. Jos olen ylittänyt toisen rajat, kohtaan arvostelua, vihaakin. Viha ei kuitenkaan ole, vaikka siltä tuntuukin, henkilökohtaisesti tarkoitettu minulle. Vihan tunne syntyy, kun ymmärrykseni rajat ovat kauempana tai ehkä kokonaan näkymättömissä ja toinen osapuoli ei kykene hahmottamaan tai tavoittamaan niitä. Viha on turhautuneisuutta, epäonnistumisen pelkoa, tietämättömyyttä.

Siirrän ymmärrykseni rajoja kauemmaksi aina kun voin. Tavoittelen ymmärrykseni rajoja, ihmettelen mahdottomia - ja huomaan, että kaikki on mahdollista, jos vain rajan määrittää johonkin. Ylitän rajani rohkeasti - en menetä mitään. Kokemus avartaa aloja ja antaa näkemykselleni pontta.

Tietoiseksi tuleminen edellyttää rajojen rikkomista ja uusien rajojen tavoittelemista. Katso, mihin olet oman ymmärryksesi rajat määrittänyt, vai onko peräti ne määritelty jonkun muun toimesta puolestasi? Ja jos näin on, kenen rajoilla liikut? Miksi?


Olen pitänyt pitkään "radiohiljaisuutta" tässä blogissa. En vain ole keksinyt sanottavaa, osannut pukea sanoiksi näitä ajatuksia, näkemyksiä ja kokemuksia...

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta kaikille!

Pähkäilemisiin!

lauantai 1. tammikuuta 2011

Poimintoja tieteen määritelmistä

Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava. Osaa tieteistä myös sovelletaan käytäntöön.
Tieteet jaotellaan reaalitieteisiin ja käsitteellisiin tieteisiin. Reaalitieteet jaetaan edelleen tavallisesti luonnontieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Käsitteellisiin tieteisiin kuuluvat matematiikka ja logiikka. Tieteenalat liittyvät läheisesti toisiinsa, ja monilla aloilla on lähes välttämättä hallittava muidenkin alojen perustiedot.
Mikä tahansa tietoa tarjoava taho, joka esiintyy tieteenä tavoitteenaan saavuttaa sitä kautta asema, jota se ei muuten saavuttaisi, ei edusta tiedettä. Tällöin voidaan puhua näennäistieteestä (pseudotieteestä) tai epätieteestä. Merkittävin näennäistieteiden puute on yleensä se, että niistä puuttuvat huolellisesti suoritetut, tulkitut ja toistettavissa olevat kokeet, jotka ovat luonnontieteiden perustana. Näennäistieteiksi luetaan yleensä muun muassa astrologia ja kreationismi.
Kaikki ei-tieteelliset käytännöt eivät kuitenkaan ole epätiedettä: esimerkiksi taide ja urheilu eivät ole tiedettä, mutta ne eivät ole epätiedettä, koska ne eivät pyri esiintymään tieteenä. Lisäksi voidaan erottaa myös yksinkertaisesti huono tiede, joka pyrkii olemaan tiedettä, mutta epäonnistuu ollen esimerkiksi virheellistä, vanhentunutta, epätäydellistä tai liian yksinkertaistavaa.
Tiede voidaan nähdä monella tavalla. Ensinnäkin se on tietojärjestelmä, joka kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Toiseksi se on uuden tiedon löytämisen ja perustelemisen menetelmä. Kolmanneksi se on yhteiskunnallinen laitos, jonka muodostavat tutkijat ja erilaiset tieteelliset laitokset.
Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on joukko todellisuutta koskevia väittämiä, joilla ilmiöitä pystytään sekä selittämään että ennustamaan. Teoriat eivät kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä mittauslaitteiden tai entistä paremman tiedon pohjalta voidaan saada tarkempia tuloksia kuin teoria antaa odottaa. Tällöin teoria ei kuvaa kohdetta tarpeeksi tarkasti ja on siltä osin puutteellinen. Teoriaa pyritään kehittämään tieteen menetelmien avulla tai vaihtoehtoisesti vanha teoria joudutaan hylkäämään kokonaan ja kehittämään parempi teoria. Jotta uusi teoria voisi korvata vanhan teorian, siltä vaaditaan muutamia asioita. Uuden teorian pitää olla joko vanhempaa yksinkertaisempi, kuvata tunnettua ilmiötä paremmin tai ennustaa havaittuja ilmiöitä, joita vanhempi teoria ei kykene ennustamaan.
Jotkut tieteen löydökset saattavat olla hyvinkin epäintuitiivisia. Esimerkiksi atomiteorian mukaan graniittilohkare, joka vaikuttaa raskaalta, kovalta, kiinteältä ja harmaalta kappaleelta, on todellisuudessa joukko alkeishiukkasia, joilla ei ole mitään näistä ominaisuuksista, ja jotka liikkuvat suurella nopeudella tyhjyydessä niin, että ne muodostavat vain pienen osan kappaleen koko tilavuudesta. Uudet tieteelliset löydöt ovat usein haastaneet monet ihmisten arkijärjen mukaiset ajatukset kaikkeuden toiminnasta. Esimerkiksi kvanttimekaniikka tutkii ilmiöitä, jotka vaikuttavat uhmaavan aiemmin hyvin perustavanlaatuisina pidettyjä oletuksia kausaliteetista ja ympärillämme olevan kaikkeuden toiminnasta.
Tieteen ja filosofian suhde on kaksisuuntainen: toisaalta tieteen kehitys synnyttää usein uusia filosofisia ongelmia tai muuttaa vanhojen ongelmien luonnetta. Toisaalta filosofien taipumus kyseenalaistaa asiat ja spekuloida niillä on usein avannut uusia tutkimuskohteita tieteelle tai johtanut mullistuksiin tieteellisissä teorioissa.


Tieteen ja uskontojen tekemät todellisuutta koskevat väittämät perustuvat erilaisiin menetelmiin. Uskonnot nojaavat usein erilaisiin uskonnollisiin auktoriteetteihin, kuten ilmestyksiin tai pyhiin kirjoituksiin, kun taas tiede nojaa havaintoihin ja toistettavissa oleviin kokeisiin. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta.


Tieteenfilosofia pyrkii ymmärtämään tieteen ja tieteellisen tiedon luonnetta sekä tieteellisen tiedon oikeutusta. On osoittautunut vaikeaksi esittää tieteellisestä menetelmästä yhtä määritelmää, jolla tiede ja epätiede pystyttäisiin lopullisesti erottamaan toisistaan. Tätä rajanvedon ongelmaa kutsutaan demarkaatio-ongelmaksi. Tieteenfilosofit ja tiedeyhteisö ovat kuitenkin yksimielisiä tietyistä periaatteista, jotka ovat keskeinen osa kaikkea tiedettä.
Tieteenfilosofiassa käsitys tieteen luonteesta ja sen päämääristä voidaan jakaa monella tavalla. Tieteenkäsityksiä ovat veristinen tieteenkäsitys, teknokraattinen tieteenkäsitys, induktivistinen tieteenkäsitys, hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys ja hermeneuttinen tieteenkäsitys.
Veristinen tieteenkäsitys korostaa tieteellisen tiedon itseisarvoa. Eli veristisen käsityksen mukaan todellisuutta koskeva tieto on tärkeää ainoastaan sen tietämisen vuoksi. Veristisessä käsityksessä ei oteta huomioon sitä, että tiedolla on käytännöllisiä ulottuvuuksia, esimerkiksi saavutetulla tiedolla voidaan parantaa sairaita. Historiallisesti ihmisen uteliaisuus ja tieteen synty ei kietoudu ensisijaisesti todellisuuden luonteen selvittämiseen, vaan tietoa hankittiin käytännöllisiin tarpeisiin kuten maanviljelyyn ja kaupankäyntiin.
Teknokraattisessa tieteenkäsityksessä nähdään puolestaan tiedon olevan merkittävää tapahtumien ennustamisen ja kontrolloimisen takia. Käsityksen mukaan tieteellistä tietoa tarvitaan ainoastaan inhimillisen toiminnan suunnittelemiseen ja ohjaamiseen. Tieteen tavoitteena katsotaan siis olevan hyödynnettävissä olevan tiedon tuottaminen. Tähän voidaan esittää vastalauseena, että ihmisellä on selvästi myös aivan puhdas ja pyyteetön halu tietää, minkä osoittaa jo veristisen kannan olemassaolo. Samoin teknokraattinen tieteenkäsitys unohtaa, että merkittävimmät käytännölliset keksinnöt on joskus tehty arkielämän kannalta abstraktin perustutkimuksen pohjalta. Myös sattuma näyttelee omaa sijaansa tieteellisten havaintojen ja keksintöjen tekemisessä: esimerkiksi käy vaikkapa penisilliinin syntytarina.
Tieteellisen menetelmän luonteesta on erilaisia mielipiteitä. Metodologisen naturalismin mukaan tieteellisen tutkimuksen tulee pitää kiinni empiirisestä tutkimuksesta ja tutkimustulosten riippumattomasta verifioinnista pyrkiessään kehittämään ja arvioimaan luonnollisia selityksiä havaittavissa oleville ilmiöille. Metodologinen naturalismi hylkää näin muun muassa yliluonnolliset selitykset, auktoriteettiin vetoamisen sekä subjektiiviset havainnot.
Kriittinen rationalismi sen sijaan katsoo, ettei täydellinen objektiivisuus ole mahdollista ja ettei luonnollisen ja yliluonnollisen selityksen välistä rajaa voida kaikissa tapauksissa tiukasti vetää. Sen sijaan kriittinen rationalismi ehdottaa tilalle empiiristen teorioiden falsifioitavuutta ja pitää falsifikointia yleisenä empiirisenä menetelmänä. Se katsoo, että tieteelle on ominaista koetellun tiedon määrän jatkuva kasvu, mutta toisaalta se kieltää tieteeltä täydellisen auktoriteetin painottamalla, että sen tulokset ovat aina vajavaisia ja kumottavissa (fallibilismi). Sen mukaan tiede pyrkii virheiden rationaaliseen eliminoimiseen teorioista, ei teorioiden verifioimiseen; sekä teorian esittäminen että niiden falsifioiminen ovat kriittisessä rationalismissa luonteeltaan vain metodologisia ja väliaikaisia.
Instrumentalismi hylkää tieteellisen totuuden käsitteen ja keskittyy teorioiden hyödyllisyyteen ilmiöiden selittämisen ja ennustamisen välineinä.

Eräs tieteenfilosofinen näkökulma on, ettei yhtä tieteellistä menetelmää ole olemassa. Sen sijaan on olemassa useita tieteellisiä menetelmiä. Tällaista näkemystä on kannattanut muun muassa Paul Feyerabend. Esimerkiksi fysiikassa, kemiassa, lääketieteessä jne. suoritetaan kontrolloituja kokeita. Sen sijaan klimatologiassa, geologiassa ja astrofysiikassa ne ovat mahdottomia; näissä tieteenaloissa ennusteiden vertailu havaintoihin palvelee hypoteesien vahvistamisen menetelmänä.

Sosiologian isänä pidetty Auguste Comte totesi: "Tieteen metodi on havaintoja ja teoriaa - sopivassa suhteessa"


Lähde: Wikipedia

keskiviikko 6. lokakuuta 2010



Käännetty videosta The OM.

VAPAASTI SUOMENNETTUNA

---------------------------------------------------------
The OM

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan kanssa, ja Sana oli Jumala.”- Gospel of John

”OM” Pyhitetty ja mystinen sanskriitin Sana

Traditioon liittyvä, kaiken ”kattava” manifesti (ilmaisu) tulee alkukantaisesta värähtelystä, (joka symboloi) jota sana ”OM” vertauskuvauksellisesti on.

Kaikenlainen materia, kaikki elävä, mukaan luettuina myös me jokainen, kaikki hengelliset opetukset, kaikki kielet, sanskriitti mukaan luettuna ja a

Ja kaikki Pyhät Tekstit

”OM” on Primo Mobile (ensimmäinen/varhainen/ensiluokkainen liikkuva/liikuteltava äänne)

”OM” nähdään ensimmäisenä manifestaationa (ilmenemänä/ilmestyksenä) Brahmanin (Jumalan) ilmenemättömyydestä.

”OM” on Brahmanin (Jumalan) ikuinen/iänkaikkinen maailma Rohkeuden ilmenemättömyydestä Jumalallisuudessa.

”OM” on kaiken luovuuden ääni ja on rukous itsessään

”OM” löytyy Veediläisessä sanskriitissa sanana pyhästä totuudesta sekä kunnioittavasta puheesta.

Patanjalin osavaltion Sutras Joogit selittävät, että ”OM” on Jumalan Korkein Nimi ja sillä ei voi olla mitään muuta merkitystä kuin Jumala.

Se puoltaa paikkaansa muistuttamalla äännettä ”AUM” (Pyhä äänne) ja sen tarkoitusta tehdä/tuottaa itsessään iloa, keskittymistä ja valaistumista.

”OM” (lausutaan OHM) edustaa Korkeinta Elävää Olentoa.

Mennyt, nykyhetki ja tuleva sisältyy tähän yhteen ainoaan äänteeseen. Ajaton mantra

Joka meditoi tällä yksitavuisella äänteellä, saa kaiken haluamansa

Olemme Luovuuden äänen tuottamia henkisiä olentoja

Syntyneet maailmankaikkeuden äänistä

Olemme yhtä koko luomakunnan kanssa

Se miten näemme itsemme, laajentaa ymmärrystämme siitä keitä olemme ja auttaa arvostamaan itseämme rohkeina sieluina tärkeässä tehtävässä oppimassa ja kasvamassa täällä maan päällä

Muistuttaa meitä siitä, että osa työtämme täällä maan päällä on olla henkisiä olentoja

Jokainen meistä, kuitenkin, kantaa osaltaan vastuunsa maailman muuttamisesta pienissä osissa parempaan tai huonompaa. Olemme yhtä Maailmankaikkeuden kanssa.

Muistamalla keitä olemme, voimme saada kärsivällisyyttä jatkaa sinnikkäästi silloinkin, kun olemme ylirasittuneita ja turhautuneita.

Tällä tavoin me ymmärrämme, että ”OM” symboloi ääretöntä ja yli-inhimillistä Olemusta ja koko Maailmankaikkeutta.

Meidät on tehty valosta ja puhtaasta energiasta

Kaikki ihmiset ovat energian, yksilöllisen värähtelyn ja kauniiden taajuuksien/jaksotusten Olentoja.

Kuin enkelimäisiä nuotteja Maailmankaikkeuden Symfoniassa

Tradition mukaan kaikki ”oleva” ilmaisu tulee Alkukantaisesta Värähtelystä

Elämä on oppimisen maakunta ja viisaus, jonka hankimme elämämme aikana, on olemassaolon palkinto

Maapallon koulu tarjoaa meille sydämen ja sielun opetuksen.

Olemme olemassa sidottuina ihmiskehoon, kuten olemme, kehittyäksemme, kirjattuina Maailmankaikkeuden Maapallon koulussa.

Ennen kaikkea, hyväksykäämme, että kasvu on oleellinen osa elämää ja elämän tarkoitusta Maapallon koulussa – se on jokaisen yksilön velvollisuus

Hyväksymällä, että olemme osia Sfäärin (pallon) Symfoniasta, voimme avoimesti ja iloisesti siunata ja haudata jokapäiväiset vaikeutemme

Kun kuljemme poikkiteloin tuulisia teitä, jotka johdattavat meidät syntymästä kuolemaan, on kokemus meidän kärsivällisin opettajamme.

Virtauksen idea, ”OM” – heijastuma tosiasiasta, että asiat eivät ole pysyviä ja korjattuja

Maailmankaikkeuden energian virtauksen ensisijainen painopiste ei aina ole ihmisyydessä tai kenenkään henkilökohtaisessa kehityksessä.

Meidän täytyy huomioida, että olemme intiimisti yhteydessä suurempaan rytmiin, laajempaan ääneen – universaaliin virtaukseen.

Kasvava viisautemme siunaa meitä

Ole siunattu!
OM SHANTI OM

Olemme Lotuksen sydämen jalokiviä

Rukoilen valaistuneiden olentojen, menneiden ja tulevien, viisautta. Antakaa Neljän Mittaamattoman Mielen (rakkauden, myötätunnon, ilon ja mielenrauhan) kasvaa kaikkien olevaisten sydämissä ja mielissä. Antakaa tietoomme totuus, puhdas valo ja vapautuminen.OM MANI PADME OM

”OM” Mystinen pyhä sanskritin Sana


----------------------

Vapaasti mukailtu englanninkielisestä Wikipediasta sanasta ”OM”

Päivän OM: Oppimisen elämä, Maapallon Koulu

On aika kulkea ajassa, Yksinkertaisesti
Keskittämällä tekniikoita

The Gospel of John, Pyhä Raamattu
Kuvat: WORTH1000
Musiikki: Isabella Rajotte (Pregnant Soul)

torstai 22. huhtikuuta 2010

Tämän halusin sinulle sanoa

Olet syy, miksi olen täällä.
Tämä ei ole seurausta mistään, eikä tämän tarvitse johtaa mihinkään. Mitään ei tarvitse muuttaa. Olet kuitenkin syy. Yksi ja ainoa. Haluan vain sanoa sinulle, että olet minulle rakas, vaikka mitä tapahtuisi. Seuraan sinua ja ajatukseni kulkevat kanssasi missä ikinä kuljetkin, mitä ikinä olet ja miksi ikinä tuletkin.
Kun katson sinua, sydämeni täyttyy hellyydellä. Kun ajattelen sinua, sydämeni täyttyy hellyydellä. Olen niin täynnä hellyyttä, että se suorastaaan pursuaa minusta, vaikka kuinka sitä koettaisin peitellä – se loistaa kasvoiltani, hehkuu ruumiistani.
Onhan tämä hämmentävää ja mahdotonta uskoa. Jotkut asiat vain ovat ja ovat siten aina. Olemmeko puolitiessä – en tiedä. Olemmeko matkalla – en tiedä sitäkään. Mutta sen tiedän, että olen tässä ja sinä olet siinä – vain sillä on merkitystä. Haluan vain sanoa, että olet minulle rakas.
Tässä matkalla on tullut tehtyä kaikenlaista ja kuitenkaan en ole tehnyt mitään mahdottomia, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Mikään ei ole mahdotonta – ei mikään.
Uusi päivä tuo tullessaan vain uuden päivän. Siten yö seuraa päivää ja päivä yötä. Niin tämä peli nimeltä elämä ja leikki nimeltä ihminen vain jatkuu – toistaa itseään.
Ei minun olisi ollut pakko tulla tänne, mutta halusin. Halusin kertoa sinulle ihan itse, kasvoista kasvoihin, että olen tässä ja että olet minulle rakas. En sitten muuta. Vain sen.
Näen ihmetystä ja hämmennystä kasvoiltasi – kuvittelet, että sinun olisi tehtävä jotain ratkaisuja. Mutta asia ei ole niin – mitään ei tarvitse muuttaa. Ei mitään. Tämä levollisuus vain kasvaa sisimmässäni. Ihana rauha!
Elämän tarkoitus on vain tuottaa elämää ja pitää sitä yllä – toivoa tulevasta, uskoa paremmasta. Elämän tiellä kohtaa monia mutkia – mahdollisuuksia, jotka tulisi käyttää ja koettaa. Mikään tie ei johda kuitenkaan sen enempään tai vähempään – mikään ei johda tällaisenaan mihinkään. Siksi muutos on ainoa mahdollinen   vaihtoehto – se ainoa vaihtoehto. Joku on sanonut jo aikoinaan, että muutos on tullut jäädäkseen. Näitä merkkejä ja vihjeitä mahdollisesta muutoksesta on joka puolella ympärillämme: pieni ihminen sitten keräilee niitä ja säilyttää aarteitaan kuin kultajyvää.
Mitä sitten tarkoittaa olla ihminen? Se on leikki, jonka eteen on valmis tekemään paljon. Ihminen joutuu kuitenkin viimekädessä luopumaan itsestään. Se on pienelle ihmiselle suuri asia: kuolema. Mikä helvetin kuolema?? Eihän sellaista ole olemassakaan. Mikään ei kuole, mikään ei häviä, ei lakkaa olemasta. Milloinkaan. Ei milloinkaan.
Koko maailmankaikkeus on miniatyyrinä edessäni – koko sen historia, mennyt ja tuleva. Kuitenkin tässä hetkessä on kaikki mikä on omaa – vain tässä hetkessä. Ihminen on ainoa olento, joka mittaa aikaa ja se johtuu ruumiistamme: synnytään ja kuollaan ja kaikki aika on siinä jossain välissä. Mutta, kuten tiedät, kuolemaa ei ole, me vain muutamme muotoamme, muttemme häviä mihinkään.
Sielunvaelluskin on vain keksittyä ja tekohengitystä tulevan muutoksen edetessä – se on myös yksi ajan jatkumon mittareista – ajan tappoa parhaimmillaan. Pitkittää, muttei mutkista, hidastaa, muttei estä.
Ihmiset ovat pystyttäneet itselleen kummia rajoja. He ovat verhonneet rajat pelolla ja pitävät niistä kiinni kuin viimeistä päivää. Rajoista on tullut itseisarvo. Ja kuitenkin parasta ihmisyydessä on se, että kuolemme – tähän ei ole pakko tyytyä eikä tähän ole tarvis palata. Jokainen voi jatkaa leikkiään niin kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi – se on jokaisen oikeus. Se on myös kohtuus.
Mitä ihmeellistä on siinä, ettei aseta mitään erityisiä merkityksiä millekään? Kaikki määritelmät, kaikki periaatteet, kaikki käsitteet, kaikki sopimukset ja sitoumukset – mtä niillä on loppujenlopuksi väliä tai merkitystä? Miksi millään pitäisi olla sen suurempaa merkitystä? Nehän vievät meidät aina vain kaeummaksi itsestämme – ja juuri sillä on merkitystä. Vain sillä.
En aio pitää sinulle luentoa, tiedät mitä tarkoitan...
Mutta haluan sanoa sinulle, että olet minulle rakas.
Nyt ja aina.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Mitä tehtäis??

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Meditaatioista




Etsin tietoa meditatiivisesta tilasta ja silmiini osui tällaista:

Meditaatio on itseensä tutustumista ja vastuun ottamista omista mielentiloista. Harjoituksen avulla ihminen hidastaa vinhasti pyörivää ajatusten ja tunnereaktioitten ”nauhaa”. Näin syntyy vähitellen yhä enemmän mahdollisuuksia valita, miten toimia eri tilanteissa. Kehittyy ymmärrystä siitä, että omiin mielentiloihin voi vaikuttaa. Ihminen ei pelkästään reagoi ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin vaan on tietoinen näiden ärsykkeiden luonteesta ja syntymisestä. Tätä kautta syntyy myös ymmärrystä siitä, millaiset mielentilat aiheuttavat vahinkoa ja millaiset johtavat avartumiseen. Buddhalaisessa meditaatiossa ei pyritä ”hyviin” meditaatioihin tai erityisiin tajunnantiloihin vaan itsensä muuttamiseen.

Meditaatioon valmistautuminen

- Ryhdikäs ja rento asento
- Tietoisuus kehon tuntemuksista, tunnetilasta ja ajatuksista
- Tietoinen päätös keskittyä harjoitukseen

Ystävällisyys: Suhtaudu ystävällisellä asenteella kaikkeen itsessäsi ilmenevään.
Tyytyväisyys: Hyväksy itsesi sellaisena kuin sillä hetkellä olet. Älä torju mitään kokemuksessasi. Palauta mieleen harjoituksen tarkoitus.
Luottamus: Kehitä luottamusta siihen, että pystyt tekemään harjoitusta.
Innostus: Kehitä edellisten tekijöitten pohjalta halua tehdä harjoitusta.

Meditaatioharjoitus 1:
Hengityksen tarkkaaminen


Harjoituksen kolmessa ensimmäisessä vaiheessa pyritään olemaan tietoisia koko hengitystapahtumasta. Neljännessä vaiheessa huomio tarkennetaan.

1. Merkitse hengitys numerolla uloshengityksen jälkeen.
2. Merkitse hengitys numerolla juuri ennen sisäänhengitystä.
3. Tarkkaile hengitystä laskematta.
4. Tarkenna huomio pisteeseen, jossa hengitys ensimmäisen ja viimeisen kerran koskettaa kehoa (sieraimien ja ylähuulen välinen alue).

Kun keskittyminen hajoaa, palaa rauhallisesti takaisin hengitykseen. Jos tämä ei onnistu, palaa takaisin kokonaistuntemukseen itsestäsi juuri sillä hetkellä - ja vasta sen jälkeen hengitykseen. Harjoituksessa pyritään yksinkertaisesti olemaan tietoisia hengityksestä, ei vaikuttamaan siihen tai ohjaamaan sitä. Näin kehittyy mielentyyneyttä ja keskittymiskykyä, joiden avulla ihminen pystyy eheyttämään kokemustaan ja elämäänsä.

Meditaatioharjoitus 2:
Metta Bhavana - Ystävällisen asenteen kehittäminen


Kun olet ensin valmistautunut harjoitukseen, pyri saamaan yhteys itsessäsi jo oleviin ystävällisiin tunteisiin.

1. Kehitä ystävällistä asennetta itseäsi kohtaan.
2. Kehitä ystävällistä asennetta ystävää kohtaan.
3. Kehitä ystävällistä asennetta neutraalia ihmistä kohtaan.
4. Kehitä ystävällistä asennetta hankalaa ihmistä kohtaan.
5. Kehitä ystävällistä asennetta kaikkia neljän edellisen vaiheen ihmisiä kohtaan ja laajenna sitten ystävällistä asennettasi koskemaan kaikkia eläviä olentoja.

Olennaista Metta Bhavanassa on halu vahvistaa ystävällistä asennetta, ei yksittäisten harjoitusten voimakkuus tai miellyttävyys. Harjoituksessa työstetään omia tunnereaktioita itseä ja muita ihmisiä kohtaan. Kun tuot mieleesi ihmisen, pyri aina tunnistamaan reaktiosi häntä kohtaan. Näin tiedät, mikä on lähtökohtasi etkä eksy mielikuvitusleikkeihin.

Perinteiset fraasit:
Toivottavasti minulla/hänellä/heillä menee hyvin
Toivottavasti minä/hän/he ovat onnellisia
Toivottavasti minä/hän/he eivät joudu kärsimään
Toivottavasti minä/hän/he kehittyvät henkisesti


Ote Kamalashilan Meditaatio-kirjasta:

Menetelmä meditaation aloittamiseksi

Pyrkiessäsi vakiinnuttamaan luovia työskentelytapoja sinun on hyvä aloittaa meditaatio tietyllä tavalla. Voit käydä jokaisen harjoituksen alussa läpi esimerkiksi seuraavat viisi vaihetta. (Kukin vaihe on lisäksi periaate, joka pätee meditaatioon yleensäkin.) Viisi vaihetta ovat: (1) Keho, (2) Itsehavainto, (3) Tavoite, (4) Innostus ja (5) Päätös.

(1) Meditaatiossa työskenteleminen alkaa istumisesta, kehon asennosta.

(2) Kun tietoisuus kehosta on vakiintunut, sinun on havainnoitava itseäsi eli pyrittävä kokemaan, mitä mielessäsi tapahtuu.

(3) Vasta kun olet tietoinen mielesi tapahtumista, voit päättää, miten lähestyt tätä nimenomaista meditaatioistuntoa. Valitsemasi lähestymistapa tai suunnitelma on tavoitteesi.

(4) Ei kuitenkaan riitä, että sinulla on suunnitelma. Jotta sitoutuisit suunnitelmaasi, sinun on oltava motivoitunut ja innostunut. Tämä tavoitteesi emotionaalinen puoli on innostus.

(5) Päätös on edellisten tekijöiden summa ja enemmänkin. Voit todella alkaa meditoida vasta, kun olet synnyttänyt nämä neljä tekijää: fyysisen ja psyykkisen tietoisuuden itsestä (keho ja itsehavainto) sekä tietoisen ja hyvin motivoituneen suuntautumisen (tavoite ja innostus). Itsensä tiedostaminen ja suuntautuminen (aktiivinen ja vastaanottavainen elementti) vaikuttavat yhdessä meditaation kohteeseen. Tätä yhtenäistä prosessia kutsutaan päätökseksi. Kaikki edellä mainitut tekijät johtavat päätökseen sitoutua harjoitukseen täydellä sydämellä.

Erilaisia meditaatioita tuntuu olevan vaikka millä mitalla...

Somatisaatio




Somatisaatio saattaa olla seurausta opituista reagointitavoista.

Niin kauan kuin tutkiva ihminen tuntee mielenkiintoa ihmiselämää ja kulttuuri-ilmiöitä kohtaan, kieli kuuluu tieteen kohteista arvokkaimpiin.

Kieli on aina ja kaikkialla perintöä edelliseltä sukupolvelta. Se ei kuitenkaan ole verenperintöä.

Kieli on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö.